Kirjoittaja
Olen parikymppinen kolmen lapsen äiti, joka tykkää leipoa ja laittaa ruokaa, kokeilla kaikkea uutta keittiössä. Myös askartelu, käsityöt ja muu näpertely kiinnostaa.
Kuvien kopiointi ilman lupaani on kiellettyä! Reseptejäni saa vapaasti käyttää, mutta olisi mukava myös kuulla siitä! 
Jätäthän kommenttia vieraillessasi!
Sivuni saa vapaasti linkittää, mutta kerro siitä myös minulle! 
|
28.03.2012 - 19:55
Samuel sai synttärilahjaksi pikkulegoja ja sellaisia tein kakun koristeeksikin. 
Väliin pääsi vaihteeksi perus hillo+banaani+diplomaattikreemi.

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi, kevyesti sekoittaen. Levitä pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n. 7 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille, poista pohjapaperi ja anna jäähtyä. Leikkaa kolmeen osaan.
Kostutus:
2 dl keltaista limsaa
Täyte:
1½-2 dl mansikkahilloa
1 iso banaani
2 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1/3 dl vaniljakreemijauhetta
Soseuta mansikkahillo sileäksi sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokereilla. Vatkaa samoilla vatkaimilla eri kulhossa maitoa ja vaniljakreemijauhetta, kunnes kuohkeutuu hiukan. Sekoita vaniljakreemi ja kermavaahto varovasti keskenään. Kuori ja pilko banaani. Levitä kostutetun pohjan päälle ensin hillo, sitten banaani ja lopuksi kermavaahtoseos.
Kuorrutus:
6 dl vispikermaa
½-1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
Koristeet:
Vaahtokarkin makuista kuorrutemassaa
24.03.2012 - 18:18
Täällä taas.. Oltiin pari viikkoa ilman nettiä ja sairasteltiin oikein urakalla.. Jospa nyt ois vähäksi aikaa taudit voitettu. Kylläpä tämä normaali arki maistuukin taas ihanalta, kun oli muutaman päivän ihan hirviä flunssa ja korkea kuume monta päivää..
Huomenna kahvitellaan pojan 3-vuotissynttäreitä, kun synttäripäivänä oltiin sankarin kanssa yli 39 asteen kuumeessa..
Mutta sitä ennen vanha kuva, jäänyt kansioon kummittelemaan.

Tämmöinen makea jälkiruoka. Aavistuksen liiankin makea..omenat voisi keitellä myös appelsiinilla tai sitruunalla maustetussa sokeroidussa vedessä, jos ei tykkää kovin makeasta.
Pannacotta (kahdelle):
1 liivatelehti
2 dl kuohukermaa
½ dl maitoa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Laita liivatelehti pehmenemään kylmään veteen.
Mitaa kattilaan kerma, maito ja sokeri. Keitä 15 minuuttia. Lisää vaniljasokeri ja liota liivatelehti joukkoon. Kaada tarjoluastioihin tai muotteihin, josta kumoat pannacotat hyytyneinä (3 tuntia).
Karamellisoidut omenat
2 rkl voita
2 rkl fariinisokeria
2 isoa omenaa
kanelia
Kuori ja pilko omenat. Sulata voi pannulla. Lisää fariinisokeri ja anna sulaa. Lisää omenat pannulle ja kääntele niitä kunnes pehmenevät. Mausta kanelilla.
27.02.2012 - 11:30
Muutama viikko sitten sain tehdä veljeni kihlajaisiin täytekakkuja. Hedelmäistä tai mansikkaista täytettä oli toivomuksena ja päädyttiin samanlaisiin täytteisiin kuin näissä kakuissa, eli pohjan päälle kerros mansikkasosetta ja persikkatäyte. Kinuskikuorrutus passaa kivasti näihin makuihin joten sellaisen tein kakkujen päälle.

Tein kaksi pyöreää (noin viiden ja seitsemän munan) ja yhden suorakaiteen mallisen (kahdesta viiden munan kääretorttulevyistä vähän reunoja pois, eli noin 8 munan) kakun. Kostutin 7up:illa. Pohjan päälle soseutettua mansikkaa (sokeroituna ja vähän mansikkahilloa mukana) ja täytteeksi 1 iso prk persikkaa pieninä kuutioina, 1 prk rahkaa, 4 dl vispikermaa, 1 rkl vaniljasokeria, vajaa dl sokeria, 2 rkl vaniljakreemijauhetta. Tästä määrästä riittää yhteen isoon tai kahteen pieneen kakkuun. Itse tein kolminkertaisen annoksen näihin kakkuihin. Päällä kinuskikuorrutus (2 dl kuohukermaa, 2 dl tomusokeria ja vajaa dl siirappia. Keitetään n. 25-35 minuuttia, riippuen siitä miten kovasti kiehuu.)

Koristeissa oli muistaaseni puolet sokerimassaa ja puolet valmista vaahtokarkinmakuista massaa. Ruusujen teon kanssa meni tällä kertaa hermot ihan täysin kun ei vaan ottanut onnistuakseen, vaikka värit näissä minusta oli ihanat (värjäsin kaakaojauheella kolmeen eri sävyyn, tumminta keskelle), joten aika vähäisillä koristeilla mentiin. 
Onnea vielä S A !
17.02.2012 - 15:46
Pojan ristiäisiin (sillon kauan sitten) tein pieniä kasvispiirasia. Nämä olivat ihan hyviä, mutta mausteita olisi saanut olla reilummin. Laitan ohjeeseen aavistuksen reilummat määrät kuin millä tein. Ja juustona kannattaa ehdottomasti käyttää Valion Emmentaalia (tai jotain muuta hyväksi havaittua)..minulla oli nyt jotain halpaa Emmentaalia (merkkiä en muista), joka ei maistunut millekkään! Ja juustoa voi laittaa reilumminkin jos tykkää oikein juustoisesta. Näitä suunnitellessa katselin Kinuskikissan kasvispiirasien ohjetta, mutta ohje muokkaantui aika lailla..pohjan ohjeen otin jostain muualta, en muista mistä., ihan perusohje kuitenkin.

Kasvispiiraset
24 kpl muffinipellillä
Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200 g voita
2 kananmunaa
Täyte:
1 iso sipuli
1 iso paprika
2 tomaattia
2 dl ruokakermaa
3 munaa
3 tl vehnäjauhoa
170 g Emmentaali-raastetta
vajaa ½ tl mustapippuria
2 tl pizzamaustetta
1 tl suolaa
Nypi voi vehnäjauhojen ja leivinjauheen kanssa muruksi, lisää kananmunat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Kuori sipuli ja pilko sipuli ja paprika. Kuullota sipulia ja paprikaa pannulla voissa kunnes pehmenevät. Pilko tomaatti. Sekoita ruokakerman joukkoon kaikki muut täytteen aineet.
Voitele muffinssipellin kolot. Jaa taikina 24 osaan ja painele kolojen pohjalle ja reunalle. Lusikoi täyte koloihin. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.
10.02.2012 - 12:18
Anoppi toi kerran pari pakettia hirvenjauhelihaa ja etsiskelin netistä vinkkejä mihin se olisi erityisen hyvää. Monessa paikassa kehotettiin laittamaan kaveriksi pekonia, kun hirvi itsessään on vähärasvaista. Tällaista keittoa sitten tein ensimmäisestä paketista, itse asiassa kolme kertaa, kun pakastin valmiiksiksi ruskistettua lihaseosta vielä kahteen pieneen rasiaan.
Tämä oli todella hyvää! Lapsetkin söivät mielellään! 

Hirvenjauheliha-pekonikeitto (neljälle)
n. 150 g hirvenjauhelihaa
1/3 pkt pekonia
mustapippuria, aromisuolaa
vettä
6-8 perunaa
½ pss kasvissuikaleita, keittojuureksia tms.
kasvis- tai lihaliemikuutio, vajaa tl suolaa.
Kuori ja pilko perunat ja laita kiehuvaan veteen. Lisää kasvikset, liemikuutio ja suola. Ruskista jauheliha ja pilko pekoni, lisää pekoni paistumaan jauhelihan sekaan kun jauheliha on jo jonkin verran ruskistunut. Mausta mustapippurirouheella ja aromisuolalla. Lisää lihaseos keittoon ja tarkista maku.
02.02.2012 - 23:59
Mää oon jonkin verran höpsähtänyt kaikkeen valakoseen, ruususeen, pitsiseen..sanalla sanoen romanttiseen.
Kävimme tiistaina Kokkolassa ja kirpparilla tuli vastaan tällaiset astiat..en voinut jättää niitä sinne, ihastuin niin kovasti! Hintaa setille (3 kuppia ja lautasta, 4 asettia, jotka vähän erilaisia kuin kupit) tuli reilut 4 euroa.

Samalla Kokkolan reissulla löytyi Minimanista ihanat keittiöpyyhkeet, hinta muistaakseni 4,95 e kahden pyyhkeen paketti.

Ja vielä kuvaa keittiöstä, missä ihanampi liina näkyy käytössä.

Ja vielä pari kuvaa verhoista, jotka ompelin meidän makkariin joskus syksyllä. Ajatukseen tämän mallisiin verhoihin sain Elämää Villa Honkasalossa-blogista.

Kangas oli odotellut vaatehuoneessa useamman vuoden... Silloin kun meidän pitäjässä oli kangaskaupan loppuunmyynti ja siellä oli laatikoita, josta sai kerätä pussillisen kankaita viidellä eurolla, niin minähän hamstrasin kankaita ihan kunnolla. Verho on siis ihan tavallinen kappa, joka vain on sitastu pitsinauhoilla kulmista kiinni. Minä rakastun näihin päivä päivältä enemmän, edelleenkin, vaikka olen katsellut näitä ikkunassa jo hyvän aikaa..

Yritän joskus saada otettua vähän laajempaa kuvaa makkaristakin..Vähän paremman värisiä..kunhan saan tehtyä sisustyynyt tästä samasta kankaasta ompelemilleni tyynynpäällisille..
02.02.2012 - 17:46
Minulla oli eilen rotinailta. Sain pakastimen täyteen ihania leivonnaisia ja vauvalle muutaman vaatteen ja pyyhkeen. Kiitos vieraille! Eilen aamupuuroja lapsille syöttäessä sain päähänpiston: Koristelen valkoiset kertakäyttöastiat vaaleansinisellä tussilla. Aikaa näihin meni yllättävän vähän, nopeaa tekee tuollaisia pisteitä vieriviereen. Tämän näköisiä niistä tuli..

Tussi haisi sen verran voimakkaalle, etten uskaltanut kupista muuta kuin kahvan ja lautasesta vain reunat..ettei vaan kahviin irtoa siitä mitään myrkkyjä. Jos olisi jotkut elintarviketussit niin niillä voisi tehdä runsaammasti koristetta..vaikkapa tällaista:

27.01.2012 - 15:56
Meidän poika sai nimen vajaa pari viikkoa sitten.. Kuvaa ristiäistarjoilusta ei tullut otettua, mutta tarjolla oli suolaisina: kasvispiirasia, kaupan coktailpiirakoita + munavoita sekä tällaista salaattia. Makean puolella oli äitini tekemää leipäjuustoa, anopin tekemiä herrasväenleipiä, kuorrutettua omenakakkua, pullapitkoa (kaneli-fariini), Kolmen suklaan Daim-juustokakkua ja tämä täytekakku:

Vaaleat käärispohjat, kostutus 7up:illa, välissä täyte kotimaisista mansikoista ja vadelmista, rahkasta, vaniljajugurtista ja kermavaahdosta, lisäksi tietenkin sokeria, vaniljasokeria makeutta antamassa ja vaniljakreemijauhetta hyydyttämässä täytettä. Kuorrutus vispikermaa ja koristeet sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen kuorrutemassan sekoitusta.

Nallekarhun muotoiluun otin mallia Pionilta.
23.01.2012 - 20:44
Olen tehnyt ennenkin Openkahvilasta löytyneellä ohjeella suklaapiirakkaa (täältä löytyy minun tekemäni versio ilman kuorrutetta), mutta olen jättänyt kinuskikuorrutteen tekemättä, kun pohja sellaisenaankin on niin ihanaa. Ennen joulua kokeilin tätä kuorrutettunakin ja oli kyllä kinuskin kanssa vielä parempaa! Tosi makeaa, pieni pala riittää ainakin minulle! 

(Huomatkaa kätevä säilytysrasia: Kaksi pitsa-alustaa teipattu yhteen. Mahtuu korkeatkin piirakat, kun on kansi päällä.)
Pohja:
250 g voita
200 g tummaa suklaata
8 kananmunaa
5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
Kuorrutus:
4 dl kuohukermaa
4 dl fariinisokeria
Sulata kattilassa voi, ota kattila liedeltä ja lisää palasteltu suklaa sulamaan joukkoon. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää voi-suklaaseos ja keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoitellen. Kaada syvälle uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa reilu puoli tuntia. Anna pohjan jäähtyä. Keitä kuorrutteen aineita paksupohjaisessa kattilassa 30-40 minuuttia ja levitä kinuski pohjan päälle.
20.01.2012 - 12:36
Tein jouluksi tällaisia karkkeja Mimmi Mutikaiselta löytyneellä ohjeella.

(40-60 kpl koosta riippuen)
1 tlk kondensoitua maitoa
2½ rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl voita
strösseleitä, nomparelleja, pähkinärouhetta tms. koristeluun
Mittaa ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen n. 15-20 minuuttia, kunnes seos sakeutuu ja alkaa irrota kattilan reunoista. Seos palaa herkästi pohjaan. Jäähdyttele seosta hetki ja pyörittele sitten palloiksi ja kieritä nomparelleissa tms. Voit laittaa pallerot halutessasi paperisiin vuokiin.
16.01.2012 - 16:33
Tätä helppoa ja herkullista vadelmapiirakkaa olen pari kertaa tehnyt Kodin Onnen ohjeella. Todella nopsa ohje, kun ei tarvitse vatkata mitään. Kaardemummalisäys sopisi varmasti pohjaan, ja jugurtti-munasekseen voisi lisätä vähän sokeria.

2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
(1 tl kaardemummaa)
1 dl maitoa
150 g voita tai marg.
Sekoita (ei tarvitse vatkata) munat ja sokeri. Lisää maito, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja rasvasula. Sekoita ja kaada voideltuun (tai leivinpaperilla vuorattuun) piirakkavuokaan.
Päälle:
Vadelmia
2 dl vaniljajugurttia
(2 rkl sokeria)
1 kananmuna
Kaada pohjan päälle vadelmia ja jugurtti-munaseos. Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia. Varo, ettei jää keskeltä raakaksi.
08.01.2012 - 18:17
Olen jo aika monesti päättänyt opetella syömään sipulia ja aina tahallani unohtanut koko jutun, kun en vain tykkää.. Mutta kyllä minä vielä opin!! Suolaiset piirakat on aina hyviä ja niiden avulla ehkä opin sipulistakin tykkäämään.. Kun sipulisilpun vielä kuullottaa kunnolla voissa, ja täytteeseen laittaa Emmentaalia, niin kyllähän maistuu hyvältä!

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
125 g voita
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
2 sipulia
voita kuullottamiseen
1 prk tonnikalaa
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
½ tl suolaa
vajaa ½ tl mustapippurirouhetta
75 g Emmental-raastetta
Nypi voi ja jauhot sekaisin, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. (Laita hetkeksi jääkaappiin.) Painele piirakkavuokan pohjalle ja reunoille, pistele haarukalla reikiä. Esipaista pohjaa 200 asteessa kymmenen minuuttia.
Kuori ja silppua sipuli pieneksi. Kuullota voissa tai öljyssä paistinpannulla, lisää tonnikala. Sekoita loput ainekset keskenään ja lisää sipuliseokseen. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä puoli tuntia.
08.01.2012 - 18:05
Anoppi pyysi askartelemaan hääkortin ja tein pari vaihtoehtoa, joista sai valita..

Violettipohjainen pääsi hääparille ja toinen jäi minulle. Häitä ei ollut tiedossa, joten vaihdoin tekstitarraksi Vauvaonnittelut ja se meni naapurin tyttövauvalle.
05.01.2012 - 20:54
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!! 
Aletaampa purkaa koneelta yli kuukaudan vanhoja kuvia..nämä muffinsit on näköjään tehty marraskuun lopulla..
Open cafésta otetulla ohjeella olen tehnyt aikaisemminkin samoja muffinseja. Koristelua miettiessäni muistin nähneeni Sakarisokerilla nätisti koristeltuja pikkuleipiä ja käytin samaa ideaa näihin.

24-35 muffinia, koosta riippuen
200 g voita
2 dl maitoa
4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perjnajauhoja
24-35 Dumle-karkkia
Sulata rasva kattilassa, lisää maito. Kuumenna, mutta älä keitä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kuivat aineet vuorotellen rasvaseoksen kanssa varovasti sekoitellen. Jaa muffinivuokiin ja paina jokaiseen Dumle-karkki. Paista 225 asteessa 13 minuuttia.
24.12.2011 - 13:09
Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella.
Namusia ripustettu
on jo kuusen oksilla.
Kuusen pienet kynttiläiset
valaisevat kauniisti,
ympärillä lapsukaiset
laulelevat sulosti.
Rauhaisaa Joulua!!<3
22.12.2011 - 20:42
Piparimökkejä tuli tehtyä neljä tänä vuonna, eikä ainuttakaan kuvaa ole otettu ja oma mökki on jo niin kärsineen näköinen, ettei viitsi kuvata! 

Miehen mummulle tehtiin piparista reki ja sen kyytiin sydämiä.

Kaavat tällaiseen rekeen ja poroon löytyy täältä. Poro olisi tehty rekeä vetämään, mutta taikina loppui kesken..
Osat liimattu kiinni sulatetulla sokerilla ja koristelut on tehty pikeerillä ja tomusokerihunnutus lumeksi.. Mummun eteiseen asti reki saatiin ehjänä, sitten ihana vikkelä poikani keksi tarttua reen toiseen sukseen ja sehän napsahti heti poikki..
|
Linkkejä
Kiitos sivupohjasta!

|